Tässä omat kotisivuni, jossa voitte käydä lukemassa kuulumisiani ja katsomassa kuvia. Sivuilla on myös vieraskirja, jonne voitte kirjoittaa terveisiä. Vastaan viesteihin ja kerron muitakin kuulumisia “Kuulumisia “-sivulla. Liitän myös ainakin minua kiinnostavia linkkejä eri sivustoille, kuten pelisivustoille tai vastaaville.
Olen nyt ensin alkuun kertonut hiukan millaista elämäni on tällä hetkellä. Minulla todettiin viime keväänä (2009) aivokasvain. Liki vuosi sen jälkeen sain viimeisen hoidon ja sen jälkeen on alkanut paluu arkeen. Kerron siis millaista on sairaalassa ja mitä kuuluu muun muassa koulunkäynnilleni. Näiden lisäksi olen kirjoittanut pieniä juttuja minua kiinnostavista asioista ja muuta mukavaa luettavaa.
Päivitän tätä edelleen niin usein kun pystyn, vanhempien avustuksella.
Terveisin Kristian
Kävijälaskuri
Kuulumisia minusta